Day 9: Chicago - München - Helsinki

Töttöröö arjen sankarit. Reissun viimeinen kirjoitus on käsillä.

Paskasti nukuttu yö sai arvoisansa päätöksen, kun joku jekkumaakari soitteli hotellihuoneen puhelimeen puoli seitsemältä aamulla. Nukuttua tuli kello 23-01 ja heti perään 04-6.30. Lisäksi Ozon viheliäinen flunssa on tarttunut ja huoneessa ilmastointi säädetty lähemmäs kolmeäkymmentä astetta. Suorastaan painokelvoton yö.

Aamiaiselle sännättiin jo tutuksi tulleeseen luottokuppilaan Elephant's Castleen, joka läheisen sijaintinsa ja mukavan ilmapiirinsä puolesta on erinomainen valinta hyvän oluen ja ronskin kapakkasapuskan ystäville. Muutamat munakkaat myöhemmin tilattiin lasku (Loppusummaksi aamupalalle tuli 57 dollaria josta 18 taalaa oli appelsiinimehua, semisuolainen 3 taalaa per pikkulasi.) ja lä'hdettiin kuka minnekin. Kävin kokeilemassa, josko ostostuuri olisi parantunut, mutta ei. Pienen hotellilevon ja uloskirjautumisen, ja matkatavaroiden autoonsiirron jälkeen päätettiin painella turrekierrokselle kaupunkia kiertävällä sightseeing-trolleyllä. Maksettiin mukisematta 29 taalan lipukkeet, jotka oikeuttavat koko päivän ajeluihin.

Kierros olikin ihan oukkidoukki, mitä nyt pysäkeillä patsastelu hieman korpesi toimintaan tottunutta urbaanisoturia. Nähtiin kaikenlaista mukavaa ja tulipa todettua, että kukin bussinkuljettaja painottaa kierroksellaan eri asioita. Eka rastafari kertoi kaiken Oprahin omistamista huoneistoista Chicagossa, toinen höpötteli mukavia leffoista jotka tapahtuvat chicagossa ja soitteli kliseisiä biisejä, kolmas osasi hieman kertoa historiaakin. Hypättiin kesken rundin pois kokeilemaan taas, josko Antti löytäisi itselleen takin, mutta ei, amerikassa ei takkeja myydä. Kierroksen aikana aamumunakkaiden tarjoamat enut kävivät todella vähiin, joten oli pakko mennä syömään oitis.

Lounaspaikkana toimi TGI Friday's, joka valittiin lähinnä sijaintinsa puolesta siksi, että flunssaisena ja nälkäisenä ei huvita vaeltaa ruokapaikkojen perässä loputtomiin. Täytyy antaa tälle juustoiselle ketjuraflalle pienet propsit, söin nimittäin erinomaisen ja ison pihvin, eivätkä muutkaan ruoastaan valittaneet. Lounaalta hajaannuttiin siten, että osasto ozo & hara menivät kaljoittelemaan norsulinnaan ja pikku-jv paineli tuhlaamaan vikoja dollareita vain palatakseen tyhjin käsin hetkeä myöhemmin. Kesän ostoshekumaan verrattuna tämän reissun hankintaosasto on ollut suuri pettymys, garderoobi on raikastunut vain muutamalla prosentilla...

Viimeisten haikeiden elefanttilinnassa nautittujen virvokkeiden jälkeen olikin aika siirtyä parkkihalliin, josta 63 dollaria lunasti meidät portista ulos ja kohti lentokenttää. Tankattiin vielä vankkurit lentokentän liepeillä sijaitsevassa neuvostoliitossa ja ihmeteltiin näin keskeisen sijainnin teiden hävyttömän huonoa kuntoa. Palautus sujui kivuttomasti, samoin kuin lentokentän kaikki muodollisuudet. Ei mennyt kuin muutama minuutti ja oltiin jo kansainvälisellä puolella venttailemassa.

Lento sujui kuten flunssassa lentäminen yleensä. Hieman epämiellyttävää oli, mutta runsaat tilat sekä aikainen saapuminen Müncheniin tasapainottivat tätä. Münchenissä paineltiin heti ylös kentältä etupihalla sijaitsevaan Biergarteniin nauttimaan lasilliset erinomaista Airbraü-olutta. Reilu mukillinen tätä suodattamatonta laageria maksoi kohtuulliset 2,30 €. Hetkeä myöhemmin oli taas aika siirtyä turvatarkastuksiin joissa havaittiin amerikkalaisten leväperäisyys tarkastuksissa. Chicagossa leatherman meni mukisematta läpi skannerista, kun taas Münchenin särmät rajavartijat nappasivat työkalun repusta lähes pelkällä intuitiolla. Saan nahkapoitsun takaisin, jos osaan maksaa kympin suojelurahaa saksalaiselle tilille...Firman nimi lupaava "Fly, No Cry".

Lyhyt siivu Stadiin oli suurimmalta osaltaan hyvin tuskallinen ainakin allekirjoittaneelle. Normaalin flunssasta johtuvan tukalan olon lisäksi vieruskaveriksi osui se legendaarinen saatanan ylipainoinen, tuttavallinen ja puhelias suomalaissetä, joka on pinnannut niiltä kemman tunneilta, joissa käsitellään keinokuitupaitojen ja kainaloperspiraatioon yhdistettä ja tämän vaarallisen lemun estämistä deodoranttina tunnetulla aineella. Löyhkä oli niin kamottava, että alkuosa lennosta oli impattava Chicagosta mukaan tarttuneiden lehtien partavesimainoksia. Hirveä hien haju helpotti, kun lennon viimeisellä kolmanneksella tajusin exit-rivin olevan täysin vapaa. Vitutti ja riemastutti samaan aikaan. Laskeutuessa oikea korva meni täysin lukkoon ja sattui aivan helvetisti.

Tällaisia olivat ameriikan stoorit tällä kertaa, toivottavasti maistui. Seuraavat reissut suuntautuvatkin sitten jonnekkin ihan muualle.